maanantai 26. helmikuuta 2024

Ennustaako Ilmestyskirja avaruuteen sijoitetut ydinaseet?


Amerikassa on tiedotettu, että itäinen naapurimme haluaa viedä ydinaseet avaruuteen. Naapurin itsevaltias on yrittänyt julkisuudessa kumota tämän väitteen.

Raamatun Ilmestyskirja eli Johanneksen ilmestys on vertauskuvallinen profetia, joka kirjoitettiin kauan sitten maailman tulevista tapahtumista. Kun luin uutisen avaruuteen sijoitettavista ydinaseista, tuli heti mieleeni tämä Ilmestyskirjan kohta, jossa kerrotaan kahdesta pedosta:

"Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden."

- Johanneksen ilmestys 13: 12 - 13

Jokainen ymmärtää, että silloin kun Ilmestyskirja kirjoitettiin, mitään ydinaseita ei ollut ja näkijä on kuvannut näkemäänsä tuleksi. Voisiko olla niin, että pedon kuolinhaava tarkoittaa lain miekan rangaistusta? Tästä ei ole vaikeaa päätellä sen, joka uutisia seuraa, että ketä tuo vertaus siinä tapauksessa tarkoittaisi.

Ilmestyskirja on vaikeaselkoinen ja sitä voidaan tulkita monin eri tavoin, mutta paljon siitä löytyy vertauksia, jotka sopivat tähän aikaan. Sodista mainitaan Ilmestyskirjassa:

"Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka."

- Johanneksen ilmestys 6: 4

Metsäpaloista Ilmestyskirja profetoi:

"Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasuunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi."

- Johanneksen ilmestys 8: 7

Ilmestyskirjassa on paljon muutakin nykyaikaan sopivaa vertausta, joista kirjoitan myöhemmin. Ainoa pelastajamme kaiken kurimuksen keskellä on Jeesus.

"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

- Johanneksen ilmestys 7: 10

Karitsa tarkoittaa Jeesusta, joka kuoli meidän syntiemme tähden kuin viaton uhrikaritsa ennen Hänen aikaansa. Hän kuoli myös sinun puolestasi, että sinäkin saisit olla vapaa ja pääsisit taivaan kotiin tämän elämän jälkeen. Luota ja turvaudu Jeesukseen, joka rakastaa sinua ja pelastaa sinut. Älä viivyttele, sillä eksyttäjä villitsee maata yhä enemmän, mitä lähempänä Jeesuksen uusi tuleminen on. 

Jeesus lupaa seuraajilleen:

"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa."

-  Johanneksen ilmestys 3: 20 - 21






Suositus

Mikrosirun suunnittelija varoitti : Älä ota sirua ihosi alle !

Onko mikrosiru Ilmestyskirjan pedon luku 666 ? Kirjoitin tästä aiheesta entisessä blogissani ja kirjoitan nyt uudestaan, sillä tämä on tärke...

Luetuimmat viikon aikana