Oletko kokenut sellaisia hetkiä, että vaikka kuinka yrittäisit tehdä ja sanoa hyvää lähimmäiselle, tämä on vain negatiivinen, kaunainen ja sinua väheksyvä? Turhauttaako se sinua vai käännätkö vain kärsivällisesti toisenkin posken?
On helpompaa ymmärtää sellaista ihmistä, jolla itsellään on sillä hetkellä vaikeaa, hän on ehkä sairas tai vaikeuksissa. Silloin voi katsoa läpi sormien negatiivista asennetta joka kaatuu hyvää tarkoittavan ihmisen päälle. Mutta jos ei ole siitä kysymys, vaan lähimmäinen on vain vaikea luonne, pitkämielisenkin uskovan ihmisen kärsivällisyys voi olla hetkittäin koetuksella.
Raamattu käskee rakastamaan lähimmäistään kuin itseään ja antamaan seitsemänkymmentä seitsemän kertaa anteeksi. Jos et näin tee, silloin Jumala ei ole sinussa, sanoo Raamattu. Auttaako tämä ajatus silloin, kun tuntuu, että pää kohta räjähtää turhautumisesta? Ehkä tuntuu siltä, että sillä hetkellä tarvitsisi itse rohkaisevia sanoja osakseen, mutta ehkä kukaan ei niitä annakaan. Toiset uskovat saattavat sanoa, ettet saa loukkaantua etkä suuttua vaikka sinua loukataan ja vaikka oikeasti olet tunnemyrskyn keskellä ja koet itsesi ja hyvät tekosi arvottomiksi.
Joillakin ihmisillä on kyseenalainen 'taito' väheksyä muita ihmisiä mennen, tullen ja palatessa. He eivät ehkä aina tiedosta sitä itsekään, kuinka paljon kärsivällisyyttä heidän oma käytöksensä lähipiiriltä vaatii. Vaikka heille itselleen annetaan anteeksi paljon ikävää käytöstä, heillä ei ehkä ole kykyä itse antaa anteeksi muille pientäkään virhettä, vaan he kantavat kaunaa läpi elämän ajan ja muistuttavat virheistä muita uudelleen ja uudelleen. Jos heille antaa heidän käytöksestä palautetta, he selittelevät ja säälivät itseään. Tai he laskevat siitä leikkiä, ettei asia vaikuttaisi vakavalta, vaan virhe olisikin vain puhujan totisuudessa. He saattavat olla välillä hyvinkin hurmaavia seuraihmisiä, mutta kun heihin paremmin tutustuu, edellä mainitut ikävät piirteet nousevat esille.
Eihän kukaan ole täydellinen, sehän on selvää, mutta jotkin luonteenpiirteet ovat lähipiiriä kuluttavampia kuin jotkin toiset piirteet. Väheksyvät ja armottomat sanat läheisiltä ja työkavereilta tekevät mielen sopukoissa pahaa jälkeä pidemmän päälle. Jokainen ihminen haluaa kokea olevansa arvostettu, varsinkin hyvää tehdessään, vaikka ei tekisikään hyviä tekoja kehujen vuoksi. Siinä on kyse myös oikeudenmukaisuudesta. Jos saat osaksesi vain valituksia kun käytät aikaasi toisen hyväksi, eihän se tietenkään ole reilua. Ei kukaan ihminen jaksa olla roskapussina muille loputtomasti. Hyväntekijän tekoja aletaan helposti pitämään itsestäänselvyytenä, eikä hänelle suoda kiitosta, saati tilaa olla edes pettynyt muihin. Jos osoitat vähänkään uupumusta tai mielipahaa, sinut nähdäänkin sitten tekopyhänä, vaikka et sitä olisikaan.
Meidän uskovien tulisi olla kuin Jeesus, joka otti häväistyksen ja kiittämättömyyden vastaan Golgatan ristillä ja antoi silti kaiken anteeksi. Joskus voi uskovastakin hetkittäin tuntua siltä, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Voi tuntua siltä, ettei voimaa siihen aina ole. Kun yksi ihminen toimii ja puhuu kurjasti, vaikka itsessä ei olisi sillä hetkellä mitään vikaa, se voi tuntua siltä, ettei koko maailma ymmärrä. Että oma persoona olisi ihan turha ja hyvät teot tässä maailmassa tarpeettomia. Silloin voivat henkiset seinät kaatua päälle ja porttia ulos ei tunnu löytyvän. Eikä loukkaaja itse ymmärrä tai välitä, mitä ikävää sai toisessa ihmisessä aikaan.
Ajatukset voivat turhautumisen hetkellä kääntyä jopa Jumalaa vastaan. Voi tuntua siltä, että ei Jumalakaan välitä, kun sallii mitä vain. Rukouskin tuntuu tyhjältä silloin, sanoja ei tunnu löytyvän. Siitäpä sielunvihollinen sitten iloitsee.
Ihan ensimmäisenä ei välttämättä tule heti mieleen, että nöyryys Jumalan edessä olisi oikea tapa käsitellä tällaisia turhautumisen tunteita. Ehkä voi tuntua siltä, että enkö ole jo tarpeeksi alamaissa ja väheksytty muutenkin, vieläkö pitää alemmas kumartaa?
Jumala on kuitenkin meidän tunteidemme yläpuolella ja jos luotamme Hänen Sanaansa sopivassa nöyryydessä, Hän antaa voimia anteeksiantoon ja oma olotila helpottuu. Anteeksi antaminen vapauttaa katkeruuden tunteista ja elinvoimat ja itsetunto palautuvat. Sielunvihollisen ovela ansa on anteeksiantamattomuus, joka sitoo pimeyden tielle ilman valonlähdettä.
Pietari kirjoitti raikkaasti aiheesta:
"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja 'heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.'
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti ! Amen."
1. Pietarin kirje 5: 6 - 11
Ei koskaan pitäisi mennä nukkumaan illalla, ennen kuin on käsitellyt mielessään negatiiviset asiat pois päiväjärjestyksestä. Tässä esimerkkitapauksessa sama ärsyttävä lähimmäinen voi olla vastassa huomennakin työpaikalla, koulussa tai kotona, mutta hänet on helpompi kohdata ilman vanhoja kaunoja. Sinä olet se joka tekee hyvää, antaa anteeksi ja elää kuten Jeesus. Hän ei ole vielä sillä tiellä, mutta Jeesus valmisti hänellekin tien ulos synnistä ja itsekkyydestä. Ehkä hän joskus kääntyy ja katsoo peiliin. Sinä päivänä hän näkee sinutkin sitten toisin silmin. Toivo antaa voimia.
Usko, toivo ja rakkaus. Ja suurin niistä on rakkaus.
 |
| Jeesus ja Lucifer. Kuva: Pixabay |
