Herra on nuhdellut Israelia moneen otteeseen historian aikana, vaikka Israel on Herran valittu kansa. Herra nuhtelee, koska rakastaa ja haluaa oman kansansa kulkevan oikeaa tietä.
Kuinka paljon Israel tänä päivänä kuuntelee Herran tahtoa? Tai sanotaan paremminkin, että onko Herra Israelin johtajien sydämissä? Kansa tekee vain mitä johtajat käskevät.
Onko Herran tahto se, että viattomia tapetaan puolustuksen nimissä?
Me kristityt olemme varovaisia siinä, miten suhtaudumme Herran valittuun maahan ja kansaan. Me emme halua Israelia tuomita vaan siunata. Mutta Israelin pitää kuunnella Herran tahtoa myös kriisien keskellä. Herran tahto ei ehkä tarkoita alistumista viholliselle, vaan kestävään rauhaan pyrkimistä. Herra antaa siihen keinot, jos Hänen puoleensa käännytään ja Häntä kuullaan.
Profeetta Hoosea varoitti Israelia noin 722 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Herra käytti häntä oikaisemaan Israelin väärät tiet. Tämän Herra teki rakkaudesta Israelia kohtaan.
"Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa.
Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa.
Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat."
Monet uskovat varmasti rukoilevat rauhaa Israeliin, jo yksistään sen lasten kärsimysten tähden. Siunausta on luvattu heille, jotka itse siunaavat Herran kansaa. Rukouksia pitää vielä voimakkaammin lähettää Jumalan korviin, että pienokaiset pääsevät sodan jaloista rauhaan ja turvaan. Rukoile sinäkin uskossa rauhaa Israeliin ja Ukrainaan. Älä koskaan väheksy rukouksen voimaa, vaan luota Herran rakkauteen.- Hoosea 4: 1 - 3