lauantai 2. maaliskuuta 2024

Voiko Jumalan apua vaatia?

Silloin kun ihmisellä on tarpeita, joita ei itse voi täyttää - kuten sairautta, puutetta tai vaikeita ihmissuhteita - ja ihminen rukoilee apua Jumalalta, niin jos apua ei heti kuulukaan, saattaa ihmiselle tulla kärsimättömyyden tunteita. Ehkä silloin jopa vaaditaan Jumalalta; 'Jos olet olemassa, auta minua!' Sana 'jos' on kyseenalaistava sana, se ei sisällä uskoa, vaan siinä on vähän kiristyksen makua. Se ikäänkuin velvoittaa Jumalaa auttamaan Hänen kunniansa tähden.

Joissakin seurakunnissa opetetaan, että uskovilla on oikeus käyttää Jumalan voimaa omien tai muiden ihmisten tarpeiden täyttämiseen. Opetus on, että voidaan 'käskeä' esim. sairautta väistymään pois Jeesuksen nimellä ja verellä. Tai taloudellista puutetta voidaan käskeä väistymään, koska se on vihollisen aiheuttama kirous. Käskemisen avaimet on ehkä annettu vain ihmisen oman uskon vahvistukseksi, ei niinkään siksi, että Jumala niitä paremmin kuulisi. Nöyrä, hiljainen rukous kuuluu Jumalan korviin yhtä paljon, jos sydämen usko on aitoa ja vastaavasti käskyt eivät ainakaan silloin toimi, jos usko on heikkoa. 

Raamattu opettaa, että ihminen ei voi ottaa mitään, mitä taivaasta ei anneta. Raamattu sanoo myös, että kun Jumala sulkee oven, sitä ei kukaan voi avata, ja kun Hän avaa oven, sitä ei kukaan voi sulkea.

Kun Jumala sulkee jonkin oven elämässä, se yleensä on ihmisen omaksi parhaaksi, vaikka sillä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Jumalalla saattaa olla muita suunnitelmia ihmisen varalle, jotka avautuvat jonkin toisen oven takaa jossain elämän vaiheessa myöhemmin ja niistä koituu suurempia siunauksia tai tärkeämpiä merkityksiä.

On lohdullista tietää, että kun Jumala avaa oven, sitä ei kukaan voi sulkea. Ihminen on joskus arka ottamaan vastaan jotain hyvää, koska pelkää menettävänsä sen. Jumalan lupaus avoimesta ovesta on turvallinen lupaus, että voimme ottaa vastaan hyviä siunauksia ja uusia polkuja, jotka ovat Hänen tahtonsa mukaisia sillä Hän on kanssamme siellä, eikä Hänen hyvän tahtonsa väliin voi tulla pahoja voimia niitä estämään.

Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta - tähän saa jokainen uskossa rukoilija luottaa. 

"Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." - Luukas 18: 27

Pelon tunteelle ei saa antaa valtaa :

"Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen." - Paavalin 2. kirje Timoteukselle

Jumala auttaa niitä, jotka auttavat lähimmäisiä:

"Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa olisi aina kaikkea riittävästi, voidaksenne tehdä kaikkinaista hyvää; niinkuin kirjoitettu on: 'Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iänkaikkisesti.' " - Paavalin 2. kirje korinttolaisille 9: 8 - 9

Pyhä Henki auttaa meitä rukouksessa:

"Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." - Paavalin kirje roomalaisille 8: 26 - 28

Rukous ja Jumalan Sana on suojavarustus pahaa vastaan:

"Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" - Paavalin kirje roomalaisille 8: 31

Joskus ihmisen on vaikeaa luottaa Jumalan apuun, jos elämässä on ollut sellaisia kokemuksia, että ihmiset ovat kääntäneet selkänsä silloin, kun apua olisi tarvinnut. Jos esimerkiksi lapsuudessa on ollut ankara kasvatus kotona, niin ettei lapsi ole saanut vanhemmilta mitään tarpeellista pyytää, aikuisenakin voi olla sitten vaikeaa luottaa, että mitään tarpeellista pyytämällä saisi, edes Jumalaltakaan. Mutta muistakaamme, että Jumala on täydellinen rakastava Isä, joka kuulee tarpeemme ja Hän haluaa auttaa

Mitä hyötyä Luojalle olisi siitä, että Hänen pyhitettynsä makaisivat sairaina ja eläisivät jatkuvassa puutteessa? Sairaus ja puute kuluttavat ihmisen energiaa hukkaan. Taivaan Isällä on meille hyviä suunnitelmia elämän varalle - riippumatta iästämme ja olosuhteistamme - ja Hän haluaa edesauttaa niiden suunnitelmien toteutumisessa. Luojamme haluaa meidän olevan terveitä ja hyvin ravittuja, jos kuljemme Hänen viitoittamaa tietä Jeesuksen armossa. Siitä Jeesus antoi esimerkkiä parantamalla sairaita ja ruokkimalla uskovia.

Evankeliumi kertoo viidestä leivästä ja kahdesta kalasta:

"Jeesus sanoi heille [opetuslapsille] : 'Ei heidän tarvitse mennä pois; antakaa te heille syödä'.

He sanoivat hänelle: 'Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa'.

Mutta hän sanoi: 'Tuokaa ne tänne minulle'.

Ja hän käski kansan asettua ruohikkoon, otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi, mursi ja antoi leivät opetuslapsillensa, ja opetuslapset antoivat kansalle. Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet palaset, kaksitoista täyttä vakallista. Ja niitä, jotka aterioivat, oli noin viisituhatta miestä, paitsi lapsia ja naisia."

Matteus 14: 16 - 21 

Nämä ravitut kansanjoukot olivat siellä kuulemassa Jeesuksen opetuksia. Siinä näemme vertauksen, että Jumala ruokkii omansa ja jopa niin runsaasti, että jää ylimääräistäkin. Vertaus opettaa meille myös sen, että Jumala voi tehdä ihmeitä, joita järkemme ei kykene ymmärtämään. Jeesus on Jumalan Poika, ja Hänen voimalliset ja ihmeelliset tekonsa ovat saman veroisia kuin Jumalan teot kun Hän vastaa rukouksiimme. 

Voiko Jumalan apua vaatia? Me saamme rukoilla ja vedota Raamatun lupauksiin, mutta jos olemme vaativia ja kärsimättömiä Jumalaa kohtaan, emme silloin ole täydellisessä sydämen luottamuksessa suhteessa Jumalaan. Yritämme silloin kontrolloida itse Jumalaa täältä alhaalta käsin, vaikka rukous pitäisi jättää Kaikkivaltiaan Jumalan haltuun ja 'unohtaa' siksi aikaa kunnes Jumalan vastaus tulee. Jos olet kärsimätön, Jumalan enkelit huutavat sinulle: 'Odota!!' Sillä Jumalaa ei voi painostaa, kiristää ja hoputtaa. Älä lannistu, älä muutu kyyniseksi, äläkä arvostele Luojaasi, joka antoi ainoan Poikansa syntiesi sovitukseksi. 

Rukoile ja sitten hiljene. Apu tulee kun on oikea aika sille, sillä Luojamme on ajoituksen mestari. Joskus Luoja vastaa rukoukseen eri tavoin kuin itse olemme odottaneet, mutta Luojan tapa vastata on aina parempi kuin oma ideamme. Odotellessasi rukousvastausta lue Raamattua oppiaksesi lisää Sanan viisautta ja saadaksesi uskon vahvistusta jokaiseen päivääsi. Jumala on jo kattanut sinulle runsaan pöydän. Siunausta sinulle!





Suositus

Mikrosirun suunnittelija varoitti : Älä ota sirua ihosi alle !

Onko mikrosiru Ilmestyskirjan pedon luku 666 ? Kirjoitin tästä aiheesta entisessä blogissani ja kirjoitan nyt uudestaan, sillä tämä on tärke...

Luetuimmat viikon aikana