Lehtitietojen mukaan ihmiset ovat raportoineet yhä enemmän UFO-havaintoja Suomessa, pääosin Pohjois-Pohjanmaalla Oulun seudulla, pääkaupunkiseudulla ja Tampereen seudulla. Pudasjärvi oli erityisesti otsikoissa muutama vuosikymmen sitten.
Nykyisin ihmisillä on käytössä kännykkäkamerat, joten videoita UFO-havainnoista luulisi olevan paljon, mutta ovatko videot tallentaneet maapallon ulkopuolisten asukkien lentoaluksia, vai sääpalloja, satelliitteja, meteoreja, pelloilta ilmaan lentäneitä isoja muoveja, lentokoneita, helikoptereita, droneja, kaasupurkauksia, tai muita esineitä ja luonnonilmiöitä, joihin löytyy luonnolliset selitykset?
Lyhenne UFO tulee sanoista 'Unidentified Flying Object', eli suomeksi 'tunnistamaton lentävä esine'. Kun puhutaan UFO:ista, se ei automaattisesti tarkoita maan ulkopuolisia asukkeja, vaan ihmisten havaintoja ilmassa lentävistä tai leijuvista kohteista, joita ei olla pystytty ainakaan heti tunnistamaan.
UFO-havaintoja on sanottu myös lentäviksi lautasiksi, mistä Wikipedia kertoo näin:
"Nimitystä lentävä lautanen käytti ensimmäisenä yhdysvaltalainen lentäjä Kenneth Arnold, joka vuonna 1947 kertoi nähneensä yhdeksän kirkasta ja litteää esinettä, jotka lensivät suurella nopeudella.
Arnoldin mukaan esineet lensivät kuin veden pinnasta kimmahtava lautanen. Lukuisat pohjoisamerikkalaiset lehdet julkaisivat tapauksen etusivullaan ja tekivät termin lentävä lautanen tunnetuksi. Pian tapauksen jälkeen alkoi ufo-raporttien tulva Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Aluksi lautasten ajateltiin tavallisimmin olevan Yhdysvaltain salaisia sotilaallisia kokeita tai vieraan vallan vakoilulentoja, mutta pian niitä alettiin julkisuudessa pitää mahdollisina ulkoavaruuden vierailijoina." - Wikipedia
Luin tuon Wikipedian tekstin nyt ensimmäistä kertaa ja huomaan, että omakin arvailuni 'vakoilulennoista' on jo otettu ajat sitten huomioon. Olen itsekseni pohtinut sitä mahdollisuutta, että jokin Maassa oleva valtio olisi kehittänyt dronen tapaisia lentäviä, keveitä ja miehittämättömiä vakoilulaitteita, joilla kuvataan muita maita ilmasta käsin. Siinä tapauksessa voisi olla ymmärrettävää, että sellaiset esineet lentäisivät eri tavoin kuin lentokoneet ja helikopterit ja niitä olisi monen muotoisia, kuten silminnäkijät ovat raportoineet UFO:ista.
Tämä kuva oli liitetty Wikipediaan UFO:sta, joka kuvattiin New Jerseyssä vuonna 1952.
![]() |
UFO 1952 Public domain. |
IHMISET OVAT KEHITTÄNEET LENTÄVIÄ ALUKSIA JO KAUAN SITTEN
Yhdysvaltojen ensimmäinen miehitetty kuulento Apollo 11:llä, tehtiin jo heinäkuussa 1969, jolloin Neil Armstrong astui ensimmäisenä kuun pinnalle. Jos ihminen on jo käynyt kuussa, miksei voisi olla olemassa lentäviä vakoilulaitteita, esimerkiksi lautasen muotoisia, kuten ylemmässä kuvassa.
![]() |
Buzz Aldrin ja kuumoduuli kuussa. Public domain. |
Lentokoneita on ollut jo kauan aikaa maailmassa. Esim. tsekkiläinen lentokonetehdas valmisti ensimmäisen sotilaslentokoneensa vuonna 1931. Tieto on Wikipediasta.
Sen jälkeen on ehditty kehitellä monenlaisia ilmassa lentäviä laitteita, kuten viimeaikaiset dronet, joita voivat lennättää ilmassa tavalliset kuluttajat maasta käsin ja niissä on tallentavat kamerat. Esimerkiksi asuntovälittäjät kuvaavat asuinympäristöjä droneilla ilmasta. Olisi siis paljon mahdollista, että lentäviä ja kuvaavia vakoilulaitteita olisi keksitty jo kauan sitten, joita silminnäkijät ovat nimittäneet vuosien mittaan UFO:iksi, koska he eivät ole tunnistaneet niitä. Tietenkään mahdollisia salaisia vakoilulaitteita ei julkistettaisi kansalaisten tietoon.
Aluksi USA:n hallitus piti salaisina niitä asiakirjoja, joissa todistettiin lentävistä UFO:ista. Sittemmin on suhtauduttu avoimemmin, mutta onko se vain yleisön uteliaisuuden tyydyttämiseksi?
Kysymys kuuluukin, mikä valtio mahdollisesti voisi tehdä salaista ilmavakoilua? Ehkä tämä mahdollisuus pitäisi ensin kattavilla tutkimuksilla sulkea pois, ennen kuin puhutaan pienistä vihreistä miehistä. Pitäisi ensin miettiä sitä, missä maissa teknologia on niin kehittynyttä, että sellaisia vakoilulaitteita olisi mahdollisesti valmistettu jo 1950-luvulla.
Tähdennän tähän väliin, että nämä ovat vain arvailuja ja pohdintoja luonnollisten syiden selvittämiseksi.
Mitä enemmän UFO:ista julkisuudessa puhutaan, sitä enemmän ihmiset raportoivat niistä, koska ehkä taivaalle katsotaan tarkemmin kuin aiemmin ja ehkä todisteita maan ulkopuolisesta elämästä halutaankin etsiä. Joidenkin silminnäkijöiden todistukset UFO:ista voivat olla jopa valheellisia tai kuviteltuja julkisuuden toivossa.
TEORIAT JA OLETUKSET
Jotkut ihmiset kuvittelevat, että ulkoavaruudesta tulevat toisen planeetan 'alienit' tahtoisivat meille vain hyvää ja he olisivat huolissaan maapallon tilasta, kuten ilmastonmuutoksesta ja sodista. Toiset pelkäävät, että 'ne' tulevat valtaamaan meiltä tämän maapallon ja alistavat meidät korkeammalla älyllä valtansa alle. Täytyy muistaa, että nämä edellämainitut ovat vain ihmisten oletuksia, kuten on myös oma oletukseni lentävistä vieraan vallan vakoilulaitteista. Oletukset eivät ole konkreettisesti todistettuja.
Tiede ei varmuudella tiedä, onko maapallon ulkopuolella elämää siinä muodossa kuin on täällä Maan päällä. Onko muualla avaruudessa ihmisten näköisiä, jalallisia ja kädellisiä olentoja, joilla on päät joissa on aivot ja silmät? Se on hyvin epätodennäköistä, että toisille planeetoille olisi syntynyt ihmisten kaltaisia olentoja. Jos kuvitellaan, että muille planeetoille valovuosien päähän olisi syntynyt elämää, miten suurella todennäköisyydellä ne olisivat saman näköisiä ja samalla tavalla toimivia kuin me ihmiset?
Tiede väittää, että Maapallo, eläimet ja ihmiset olisivat syntyneet sattumalta alkuräjähdyksestä ja siitä kehittyneet nykyisen kaltaisiksi miljardien vuosien kuluessa. Miten tuo 'sattumanvarainen' kehityskaari olisi tapahtunut samalla tavoin jossain toisella planeetalla? Oliko muuallakin ensin apinoita, joista kehittyi sitten älykkäitä alieneita? Se olisi mahdotonta, että sattumanvaraisuus toistuisi samoin jossain kaukana erilaisissa olosuhteissa. Tähdennän, että en usko ihmisenkään olleen ensin apina, vaan apinat ovat eri lajia. Tiede väittää muutoksen tapahtuneen miljardeissa vuosissa, koska se ei pysty todistamaan, miten kaikki on alkujaan syntynyt. Alkuräjähdys on oletus ja teoria, ei pitävä todiste. Kun annetaan hyvin pitkä aika teorialle, se jättää tilaa ihmeelle, jota ihminen ei kykene todistamaan konkreettisesti. Edes löydetyt fossiilit eivät ole tarpeeksi pitäviä todisteita maailman synnylle.
Tämä on tärkeää huomioida; sattumanvaraisuudesta ei voi syntyä matemaattisen tarkkaa tulosta, ei edes evoluution kautta. Kaikki maailmassa on matemaattisen pikkutarkkaa, kuten taivaankappaleiden kiertoradat, ihmisten ja eläinten kehojen toiminnot, kasvillisuus, ja kaikki mitä maailmassa luonnollisesti on olemassa. Vain matemaattisen tarkka Kaikkivaltias Luoja on voinut kaiken suunnitella ja panna alkuun, kuten Raamatun luomiskertomus kertoo.
Tuntuu kohtuuttomalta se ajatus, että hyvin kaukaa, valovuosien päästä, vieraiden planeettojen asukkaat lentäisivät tänne uteliaisuuttaan useita kertoja vuosien mittaan monista eri aurinkokunnista/planeetoista ja palaisivat sitten takaisin kotiinsa kauas valovuosien päähän. Ihminen ei ole löytänyt elollista toista planeettaa, missä asuisi kaksijalkaisia, kehittyneitä olentoja. Kuitenkin monet uskovat, että kauempaa, kuin mihin asti ihmisten avaruustutkimus on ulottunut, tulisi tänne salaisia vieraita tämän tästä. Perusteena uskomuksille on toisen planeetan asukkaiden mahdollisesti korkeampi teknologian ja älyn kehitys. Siltikin se on hyvin epätodennäköistä. Jos kuvitellaan, että muualta avaruudesta tulisi tänne eri olosuhteista asukkaita, miten niiden kehot kestäisivät maapallon erilaiset olosuhteet? Mitä ne söisivät tai miten ne yleensä pysyisivät täällä hengissä? He, jotka väittävät nähneensä alieneita, kertovat niiden olleen alasti. Ei vaatteita, ei mitään suojapukuja päällä, vaikka ne tulevat tänne asti vieraisiin olomuotoihin. Joku todistaja väitti alieneiden olleen nestettä tihkuvia, rumia ja kylmiä. Jos ne olisivat olleet oikeita alieneita, miten niin erilaiset kehot selviytyisivät täällä Maan ilmakehässä ja olosuhteissa tuhoutumatta?
TODISTAAKO RAAMATTU ALIENEISTA?
Raamattu ei kerro, että muilla planeetoilla olisi vastaavanlaista elämää kuin Maassa. Eräs UFO-tutkija sanoi eräässä TV-ohjelmassa, että Jeesuksen lause, missä Hän kertoo, että Taivaan Isän talossa on monta huonetta ja Jeesus menee valmistamaan meille uskoville sinne sijaa, tarkoittaisi avaruuden muita planeettoja, joihin Luoja olisi luonut vastaavaa elämää kuin tänne Maan päälle. En usko Luojan luoneen kylmiä olentoja, sillä Jumala on rakkaus ja Hänen luoduillaan on empatiakykyä, sillä Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen haluaa vain vahvistuksen omille teorioilleen ja joistakin Raamatun lauseista voi muodostaa monia eri teorioita, mutta vain Pyhä Henki voi opastaa Raamatun Sanan totuuteen.
Raamatussa sanotaan, että Jumala asuu 'kolmannessa taivaassa'. Raamatun ajan ihmisille asiat on selitetty yksinkertaisin termein, koska he eivät olisi ymmärtäneet monimutkaista kieltä. Jotkut kristityt ovat tulkinneet tämän niin, että 1. taivas tarkoittaisi ilmakehää, jossa on pilviä ja jossa linnut lentelevät 2. taivas tarkoittaisi avaruutta, jossa on tähtiä ja 3. taivas olisi sen ulkopuolella. Näin ollen Saatana asuisi 2. taivaassa, koska se pudotettiin seuraajineen pois kolmannesta Jumalan taivaasta, kun se ylpistyi Jumalan edessä. Monien kristittyjen mielestä Jumalan Taivas ei ole konkreettinen paikka avaruudessa, vaan henkien asuinsija, erilainen ulottuvuus kuin tämä minkä nyt näemme ja koemme.
Jeesus sanoi, että me olemme 'alhaalta' ja Hän on 'ylhäältä'. Termi 'ylhäältä' ei todennäköisesti tarkoita avaruuden tiettyä planeettaa, vaan ylempää hengellistä ulottuvuutta. Maapallo on pyöreä, mistä suunnasta katsoen Jumalan Valtakunta olisi 'ylhäällä' maasta katsoen, jos se olisi konkreettinen paikka avaruudessa? Avaruus jatkuu moniin suuntiin. Jos Jumalan Taivas olisi tietyssä paikassa tähtitaivaan takana, Jeesus olisi sen suunnan osoittanut ihmisille, mutta Hän sanoi, ettei sen paikkaa voi osoittaa, koska Jumalan Valtakunta on sisällisesti ihmisissä, jotka uskovat Häneen.
Ilmestyskirjassa profetoidaan, että uusi Jerusalem laskeutuu tänne meidän luoksemme Maahan lopun aikoina ja Jumala luo silloin uutta ja ihmiset elävät täällä omavaraisesti viljellen itse ruokansa. Ilmestyskirja ei ennusta, että meidät ihmiset lennätettäisiin Jumalan toimesta avaruuteen toiselle planeetalle. Joten teoriat Luojan luomasta toisesta elollisesta planeetasta 'Jumalan Taivaana' eivät saa Raamatun vahvistusta. Raamatussa kyllä kerrotaan pyhien ylöstempauksesta ennen vaikeimpia lopun aikoja. Jumala ottaa omansa pois maailmasta, silloin kun täällä on todella pahat ajat käynnissä. Kristityillä on tästä erilaisia teorioita, mutta kukaan ei tietääkseni usko, että se tarkoittaisi ihmisten kuljettamista eri planeetalle.
Jotkut 'alieneita' todistaneet ovat kertoneet, että ne muuttavat muotoaan ja ilmestyvät eri näköisinä ihmisille. Se ilmiö kuulostaa kuin hologrammeilta, jotka heijastetaan jostain ihmisten näkyville, mutta joita ei voi koskea ja tutkia. Ensinnäkin vastaavissa tilanteissa pitää tarkkailla, liikkuvatko ne ja näkyykö niiden läpi. Olen taipuvainen uskomaan, että vastaavat näyt ovat todennäköisesti pimeyden voimia, demoneja, jotka yrittävät pelotella ihmisiä. Raamatussa sanotaan, että meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan pimeyden voimia vastaan taivaan avaruuksissa.
Monet UFO:ista todistaneet ovat nähneet kirkasta valoa. Se voisi vastata Raamatun kuvausta siitä, että pimeyden voimat verhoutuvat kirkkauden enkeleiksi. Alieneista sanotaan, että ne kommunikoivat telepaattisesti ihmisten kanssa. Sekin voisi viitata pimeyden voimiin, jotka eksyttävät ihmisiä pois Jumalan tuntemisesta. Saatana kuiskailee kiusauksia ihmisille muutenkin.
Eräs tuttuni väitti nähneensä kaverinsa kanssa UFO:n metsässä, myös kaveri todisti samaa ja sanoi sen olleen pelottava kokemus. Sen jälkeen tuttuni sanoi: 'Jumalaa ei ole.' En tiedä, syntyikö tämä epäusko tuossa kohtaamisessa, mutta se on hyvin mahdollista. Kun kerran Jeesus ja enkelit voivat ilmestyä uskoville, pimeyden voimatkin voivat ilmestyä ihmisten näkyville ja monet uskovat niiden olevan muiden planeettojen asukkaita. Ehkä ne telepaattisesti uskottelevat ihmisille niin.
Lopun ajan profetioissa Raamatussa kerrotaan 'taivaan merkeistä'. Ne eivät tarkoita UFO:ja, vaan:
"Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen,
aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä
suurella voimalla ja kirkkaudella."
- Markus 13: 24 - 26
Jeesus varoitti vääristä Kristuksista, joita voivat olla väärät oppisuunnat, kuten uskomus siihen, että Jeesus olisi vieraan planeetan alien:
"Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus' tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee,
ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki."
- Markus 13: 21 - 23
Raamattu on Totuuden kirja. Jos mikä tahansa ilmiö, asia tai tapahtuma maailmassa hämmentää, on parasta avata Raamattu ja lukea sieltä, mitä Sana sanoo ja uskoa Jeesuksen tuomaan pelastukseen. Älä pelkää lentäviä lautasia tai demoneja, vaan pidä vakaa usko Jeesukseen, joka on maailman ainoa pelastaja. Pue yllesi uskon kilpi ja pelastuksen kypärä, kuten Raamattu neuvoo. Jos näet demoneja missä muodossa tahansa, huuda avuksesi Jeesusta. Jeesuksen voima on suurempi kuin kaikki pimeyden voimat yhteensä ja Hän auttaa kaikkien elämän rotkojen ja epävarmuuksien yli. Siunausta sinulle.
![]() |
Jeesus kävelee veden päällä. Kuva: Pixabay |